Olen pahan flunssan kourissa. Töissä on huomenna kamala päivä, kun on avoimet ovet ja pitää esittää pirteää ja innostunutta. Esimies on yks p****reikä. Keskustelimme viime viikolla tiimin kanssa huonoista palkoista ja siitä, että pitää mennä viikonloppuna muihin töihin, kun ei pärjää muuten. Esimies otti ylättäen palkkakeskustelun itseensä, vaikkei hänellä ole osaa eikä arpaa paljon me saamme palkkaa. Hän rupesi uhoamaan, että lähtekää pois jos haluatte ja lähtekää kaikki. Tuli ihan sellainen olo, että niin lähdenkin ja aika äkkiä. Sama meininki on jatkunut tämän viikon.

Ostin lauantaina Star Wars Sithin kosto dvd:n ja katsoin sen samantein. Oli aika hyvä, vaikka dialogissa ei kauheasti ole kehumista, niin dramaattinen loppuosa sai minulle kyyneleet silmiin. Leffateatterissa en kehdannut itkeä, kun joku olisi voinut luulla minua lällyksi. Tunteiden näyttäminen, etenkin yksin, julkisissa paikoissa ei ole muutenkaan ihan hyväksyttävää. Vaikka olen minä nauranut junassa hassulle lehtiartikkelille, jolloin kanssamatkustajat tietenkin ihmettelivät, että mikäs tolle tuli?

Nauru pidentää ikää ja tunteet kuuluvat elämään.